logo3.png

Viikingeille voitto kauden kotiavauksesta! (rap)

FC Viikingit - FC KooTeePee 1-0 (0-0), 68' Joni Korhonen

Viikingit voittoon kauden ensimmäisessä kotipelissä

FC Viikingit: Heikki Kärkkäinen, Jukka Hirvonen, Tomi Nyman, Christoffer Nyberg (62’ Mikko Lehtinen), Kalle Sotka, Jussi Peteri (80’ Hassan Sesay), Heikki Pulkkinen, Kåre Björkstrand, Joni Korhonen, Eero Peltonen, Carlos E. Gonzalez

Molemmat joukkueet astelivat kentälle Ykkösen kauden toiseen otteluunsa samassa tilanteessa: kausi oli avattu vieraspelillä, josta tuloksena oli ollut maalin tappio – ja paineet avata pistetili olivat yhtä kovat kuin kauden tavoitteet. Kauden alku ja pieni hermostuneisuus leimasivat hieman otteita molemmilla puolilla.

Viikingeiltä löytyi alusta asti taistelutahtoa ja tilanteita pelattiin loppuun asti, mutta myös osoitteettomia katkoja ja syöttöjä esiintyi vielä. Peli oli alusta asti varsin tasaista vääntöä ja tilanteita oli paljon, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja vielä vähän. Välähdyksiä tulevasta esiintyi kuitenkin pelin edetessä yhä enemmän.

Reilun vartin jälkeen Björkstrandin ja Peltosen syötöstä Carlos pääsi vetopaikkaan, mutta pallo leijaili vielä yli maalin. Pelin edetessä Korhosen erinomainen pelivire kävi yhä selvemmäksi. Hirvosen hyvät avaukset loivat paikat niin Korhoselle kuin Peltosellekin (kuvassa alla lentävä Viikinki), mutta ensimmäinen puoliaika päättyi 0-0.

peltonen100511

Kulmistakaan ei juuri vaarallisia tilanteita syntynyt. Tästä poikkeuksena hyvästä viikinkihyökkäyksestä (asialla kolmikko Hirvonen-Carlos-Peltonen) seurannut Sotkan antama kulma 40. minuutilla: kotkalaisten maalinedustalle saatiin aikaan melkoinen hässäkkä, josta pallo olisi maaliinkin voinut päätyä. Puoliajan lopussa hallinta oli hienoisesti Viikingeillä, mutta KooTeePeekin pääsi pari kertaa hätyyttämään Viikinkien maalilla pelannutta Heikki Kärkkäistä. Kärkkäinen poimi kuitenkin Ikävalkon yllätyksellisen käännön maalinedustalla 41. minuutilla ja kotkalaisille kirjattu puoliajan viimeinen veto lipui oikealta ohi.

carlos100511

Carlos ensimmäisessä Heteniityn kotipelissään aiheuttamassa hämminkiä vastustajan kenttäpäädyssä.

Toisen puoliajan ensimmäiset kymmenen minuuttia alkoivat lupailla avausmaalia Viikingeiltä – kulmia onnistuttiin taas keräämään, mutta KooTeePeen puolustus tai 54. minuutin kulman jälkitilanteen tavoin Oskari Forsman maalilla oli vielä Viikinkien voittomaalin esteenä.

Peli alkoi hidastua ja pieni turhautuminen näkyi kentällä. Viikingit teki ensimmäisen vaihdon 62. minuutilla Nybergin tehdessä tilaa Lehtiselle. KooTeePee oli todella lähellä kauden avausmaaliaan  66. minuutilla kun kulman jälkeen pallo liukui näyttävästi Viikinkien maalin ylärimaa pitkin. Hetkeä myöhemmin kuitenkin Korhonen vei jo peliä taas toiseen päätyyn.

Illan näkyvin Viikinki Korhonen pääsi asettumaan pallon taakse vaparia ampumaan kun taas hyvin pelannutta Sotkaa rikottiin. Varsin kaukaa lähtenyt veto yllätti Forsmanin ja upposi suoraan oikeaan alakulmaan. Tilanne Viikingeille 1-0 ja joukkueen kauden maalintekijöihin kirjattiin jo kolmas nimi.

korhonen100511

Näin juhlitaan kauden ensimmäistä maalia Heteniityllä.

Viikingit eivät saaneet seuraavistakaan kulmista lisäosumia, joskin sivuverkossa asti käytiin kyllä. Loppupelin vaarallisimmat paikat syntyikin tiukasti tasoitusta hakeneelle KooTeePeelle. Viimeinen vartti aiheutti muutamia sydämen tykytyksiä viikinkileirissä. Mainion ottelun muutenkin pelanneen Nymanin erinomainen katko 85. minuutilla oli tärkeä. Seuranneessa sivurajakamppailussa kirjattiin viimeinen virallinen tilastomerkintä viikingeille kun Sesay otti varoituksen. Kotkan vapaapotkusta tulikin viimeinen varsinainen vaaratilanne, mutta Kärkkäinen nyrkkeili pallon pois ennen kuin valitettavasti itse otti tilanteessa osumaa. Kärkkäinen saatiin kuitenkin takaisin tolpilleen ja peliä päästiin jatkamaan – myös reippaalla lisäajalla. Kotkalaiset eivät onnistuneet tasoitusta tekemään loppuminuuttien painostuksesta huolimatta, joten Viikingit täyttivät tavoitteensa ja korjasivat pelistä täyden pistepotin.

Viikingit pääsi siis päävalmentaja Jäntin johdolla kauden kotiottelut voitolla. Jäntti löysi pelistä vielä paljon parannettavaa, mutta oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen, että tärkein tavoite eli kolme pistettä pelistä saavutettiin.

Seuraava kotipeli on jo lauantaina, jolloin vieraaksi saapuu FC Hämeenlinna. Tänään vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hyväkuntoisella Heteniityn kentällä seurasi Viikinkien ensimmäistä kotivoittoa 839 katsojaa - lauantain tavoitteeksi asetetaankin siis suurinumeroisempi voitto ja nelinumeroinen katsojamäärä.

Tervetuloa FC Viikingit – FC Hämeenlinna otteluun lauantaina 14.5. klo 16.00!

Pelikuvat artikkelissa: Juhani Järvenpää (c)

Yhteistyökumppanit


DHL

abc   

Arvolukko  

 Nordea

Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy ISA

Kopioniini

Fineltec Oy   

Paperityö Oy

    

  Chips AB Taffel

Strax Konsultointi Oy

 

Urheiluhallit Oy

kiinteistomaailma

Tyylipaino  

Salon Sorella

Wotkins

    

 

Seuraavat ottelut

 ykkonen
To 23.5. klo 18.30
FC Viikingit -Ilves
Heteniityn kenttä
 
Su 26.5. klo 18.30
FC Viikingit -
FC KooTeePee
Heteniityn kenttä 
 
Ke 29.5. klo 18.30
FC Viikingit - SJK
Heteniityn kenttä
 
 
 

Tue Viikinkijunioreita!

Tue Viikinkijunioreita
pelatessasi Veikkauksen
nettipelejä:
kirjaudu Veikkaustilillesi
kuvan linkistä

  

Veikkaus