VALLOITTAJAT
Viikinkien Ääneen kannattajat

Katso lisää: www.valloittajat.net
Valloittajien idea on yksinkertainen: Kannustaa läpi ottelun, huutaa ja laulaa, tilanteiden mukaan eläen. Joskus sanallinen piiskakin voi heilahtaa, jos otteet kentällä eivät tyydytä, mutta tarkoitus on aina tsempata pelaajia. Uskomme ja toivomme aina, että Viikingit voittaa. Uskomme suuriin saavutuksiin.
Kaikki suuri alkaa kuitenkin pienestä. Valloittajien historia juontaa juurensa huhtikuuhun 2006, kun yhteen kokoontui muutama Viikinkien fani, jotka eivät ennestään tunteneet toisiaan. Kausi kuitenkin sujui kituliaasti faniryhmän laajentamisen kannalta, mutta aivan kauden lopulla ydinryhmä viimein sai täydennystä.
Historiallinen liigakausi 2007 poiki paljon uusia jäseniä, joskaan tämä ei heti näkynyt faniryhmän kasvuna. Loppukaudesta saatiin aikaan viihdyttävät bussimatkat Valkeakoskelle ja Anjalankoskelle ja kotipeleissä saatiin hyvä tunnelma aikaan, kun uusia kasvoja liittyi porukkaamme mukaan kannustamaan Viikinkejä ylöspäin putoamisviivan alapuolelta.
Kuitenkin edessä oli paluu Ykköseen kaudeksi 2008 ja seuran sekä kannattajien tavoitteena on olla ilman muuta Viimeistä kertaa divarissa. Kaudesta on myös tarkoitus tulla hyvinkin erilainen positiivisella tavalla Valloittajienkin suhteen, sillä paljon uudenlaista on suunnitteilla ja toiminnan kehitys jatkuu vääjäämättä.
Jos haluat olla mukana kehittämässä Valloittajien toimintaa eteenpäin ja haluat kannusta Viikinkejä voitosta voittoon, niin liity mukaan jo tänään! Järjestämme ennen kauden alkua fanitapaamisia tutustumista ja toiminnan suunnittelua varten, sekä pidämme tilannetta ajan tasalla nettisivujemme tarjonnalla.
