FC Viikingit

Viikingit - Klubi04 tiistaina

Viikingit kohtaa tiistaina Talin jalkapallohallissa Klubi04:n. Ottelu alkaa kello 19.30

 

Ennakkoasetelmat

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran tammikuun 22.päivä. Silloin ottelu päättyi 1-1 tasapeliin. Itähelsinkiläisille ottelu on talven kuudes harjoitusottelu. Viime viikolla Viikingit sai maalihanat auki kolmen ottelun tauon jälkeen ja kaatoi Kakkosessa pelaavan PK Keski-Uusimaan lukemin 5-0. Joukkueen puolustuspeli on toiminut hyvin viime aikoina, sillä Viikingit on pitänyt oman maalinsa puhtaana kolmessa edellisessä ottelussa.

 

Klubi04 on puolestaan pelannut jo kuusi ottelua. Viime perjantaina joukkue voitti TPV:n lukemin 3-0. Juho Rantalan valmentama joukkue on kaatanut talven aikana myös PK-35:n sekä KäPan. Häviöt ovat tulleet LPS:ää ja Hongan kakkosjoukkuetta vastaan.

 

Kokoonpano

Viikingeiltä puuttuvat kokoonpanosta edelleen pitkäaikaispotilaat Tero Karhu sekä Justus Vajanne. Myös Heikki Pulkkinen ja Eero Peltonen ovat varmuudella sivussa tiistain ottelusta loukkaantumisten takia. Pulkkinen kärsii akillesjännevammasta ja hän on sivussa vielä ainakin pari viikkoa. Peltonen puolestaan kärsii pienestä lihasvammasta.

 

Viikinkien kokoonpanossa nähdään ensimmäisen kerran tänä talvena Jani Modig, joka on toipunut alkutalven polvileikkauksesta sekä viime viikon sairastelusta. Joukkueen mukana pelannee vielä myös John Keister, joka on tällä hetkellä vielä ilman sopimusta.

 

Vastustaja

Klubi04 voitti viime kaudella Kakkosen A-lohkon ja nousi kaudeksi 2009 Ykköseen. Kesällä joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran 12.7. Finnair Stadiumilla. Toinen peli pelataan Vuosaaressa 2.8.

 

Tammikuussa Viikingit ja Klubi04 pelasivat siis 1-1 tasapeli. Viime kaudella joukkueet kohtasivat myös harjoitusottelussa, jonka itähelsinkiläiset voittivat lukemin 3-2. Kaudella 2006 molemmat pelasivat Ykkösessä. Silloin kumpikin joukkue voitti oman kotiottelunsa lukemin 2-1.

 

Muuta

Viikinkeihin siirtyivät täksi kaudeksi HJK:n organisaatiosta Teemu Honkaniemi sekä Denis Abdulahi. Molemmat ovat myös Viikinkien kokoonpanossa huomisessa ottelussa.

 

Joonas Sarelius viimeisteli tammikuun ottelussa Viikinkien ainoan osuman. Sarelius viimeisteli myös viime kauden ottelussa Kluboi04:sta vastaan kaikki joukkueensa kolme maalia.

 

Kommentti

- Klubi04 sopii nyt vastustajaksi hyvin, sillä he pelaavat aktiivisesti ja paljon maata pitkin. Me pyrimme keskittymään omaan syöttöpeliin ja parantamaan sitä edellisistä otteluista. Myös painopisteen muutokset ja puolenvaihdot ovat meidän teemoina ottelussa, Viikinkien toinen valmentaja Jani Honkavaara kertoi.

 

Iskeekö Sarelius taas maalin Klubi04:sta vastaan? (C) Juhani Järvenpää