FC Viikingit ry:n kauden päätöstilaisuus
tiistaina 1. joulukuuta 2009FC Viikinkien kauden päätöstilaisuus pidettiin Vuosaaren peruskoululla lauantaina 11. marraskuuta. Tilaisuuden avauspuheen piti seuran uusi puheenjohtaja Taito Vekkeli salitäyteiselle yleisölle. Vekkeli esitti kiitokset avauspuheessaan seuran junioreille, toimihenkilöille sekä lukuisille vapaaehtoisille hienosta kaudesta, jonka ehdottomana kruununa oli seuran A-junioreiden upea nousu SM-sarjaan.
Vuoden pelaajina seurassa palkittiin Olivia Simula sekä Markus Maunu. Olivia Simula pelasi kauden C-junioreissa sekä kolme ottelua naisten edustusjoukkueessa. Naisten joukkueessa tuloksena oli myös hieno voittomaali FC Viikingit - PIF –ottelussa. Markus Maunu taas oli merkittävässä roolissa A-junioreiden nousussa SM-sarjaan sekä seuran B-junioreissa.

Nuoremmissa ikäluokissa ei kauden pelaajaa palkittu, vaan kaikki pelaajat olivat mitalinsa ansainneet.
FC Viikingit on ison haasteen kynnyksellä. Vuodenvaihteessa FC Viikingit ry:stä erkautettiin FC Viikingit edustus ry, joka hoitaa FC Viikinkien miesten joukkueen sekä FC Viikingit/2-joukkueen toimintaa. Näin ollen FC Viikingit ry:n toiminnan alle jäi juniorijoukkueet sekä naisten ykkösessä pelaava edustusjoukkue, myös 6. divisioonassa pelaava FC Viikingit 05 kuuluu FC Viikingit ry:hyn.
.jpg)
Kuvassa: FC Viikingit ry:n puheenjohtaja Taito Vekkeli sekä hallituksen jäsen Päivi Lassila
FC Viikinkien joukkueiden kauden pelaajat:
Tyttöjoukkueet:
Tytöt/01: Tuuli Autio
Tytöt/00: Heidi Ruponen
Tytöt/99: Eva Nyström
Tytöt /98: Vilma Lindgren
Tytöt /97: Vilma Rosenström
Tytöt /96: Pinja Sotisaari
Tytöt /95: Iina Fisk
Tytöt /94: Laura Purhonen
Kaikki tyttöjoukkueiden palkitut ja kertomuksia kaudesta
Poikajoukkueet:
Pojat /02: Roni Ahmed
Pojat /01: Ayyub Achenchab
Pojat /00: Mikael Heinonen
Pojat /99: Joakim Lång
Pojat /98: Riku Ruotsila
Pojat /97 salamat: Santeri Rauhala
Pojat /97 karhut: Verneri Huhtamaa
Pojat /96: Ville Räsänen
Pojat /95: Heikki Honkanen
B-juniorit: Markus Maunu
A-juniorit: Janne Syvänen
Kaikki poikajoukkueiden palkitut ja kertomuksia kaudesta
Vuoden tyttöpelaaja:
Olivia Simula
Vuoden poikapelaaja:
Markus Maunu

