FC Viikingit

Torstaina vastassa Klubi04

FC Viikinkien harjoitusottelut jatkuvat tulevana torstaina, kun vastaan asettuu Klubi04. Ottelu pelataan Talissa kello 17.00.

 

Viime kaudella Viikingit ja Klubi04 kohtasivat kaksi kertaa Ykkösessä. Pallokentällä ottelu päättyi lukemiin 1-1 ja Vuosaaressa kotijoukkue oli vahvempi maalein 4-0. HJK:n farmijoukkue sijoittui lopulta Ykkösessä kahdeksanneksi.
- Nuori joukkue heillä on kasassa tänäkin vuonna. Näin heidän harjoitusottelunsa PK-35:sta vastaan ja uusia pelaajia sielläkin oli aika paljon, Viikinkien keskikenttäpelaaja Denis Abdulahi kertoo.

 

Viikingit on pelannut alkutalven aikana viisi harjoitusottelua. Viime viikon peleissä itähelsinkiläisjoukkue kärsi 3-0-tappion TPS:lle sekä pelasi FC Hämeenlinnan kanssa maalittoman tasapelin.
- Vähän sellaista sirkusta on välillä ollut, kun ympärillä pelaajat ovat vaihtuneet joka peliin. Meillä on paljon uusia naamoja ja se näkyy jonkun verran meidän pelaamisessa vielä, Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen noussut Abdulahi miettii.
- Hämeenlinnassa en ollut mukana pienen varvasvamman takia. Se ei kuulemma ollut mikään hyvä peli meiltä. Muut talven pelit ovat olleet ihan ok esityksiä, kun ottaa huomioon, että joukkue on vaihtunut niin paljon. Tietenkin tässä on vielä paljon parannettavaa.
 

Abdulahi myöntää, että torstain ottelussa hänellä on suurempi lataus kuin normaalissa harjoitusottelussa.
- Kyllä innolla odotan, että pääsen pelaamaan taas vanhaa joukkuetta vastaan. Sen myötä ottelussa on ylimääräinen panos, HJK:n organisaatiosta Viikinkien riveihin vuosi sitten siirtynyt keskikenttäpelaaja toteaa.

 


Viime kaudella Viikingit murskasi Klubi04:n Vuosaaressa maalein 4-0.
Kuva: Juhani Järvenpää