Sotka kovin tavoittein tulevaan kauteen
tiistaina 16. helmikuuta 2010Kalle Sotka siirtyi täksi kaudeksi FC Viikinkien riveihin Klubi04:sta. Nuori hyökkääjä lähtee tulevaan kauteen kovin tavoittein.
Sotka on viihtynyt hyvin uudessa joukkueessaan.
- Tosi hyvältä on maistunut ensimmäiset viikot. Porukka on mahtava ja olen päässyt hyvin mukaan. Jalka on ollut vielä hieman arka ja se verottaa hieman, mutta pikku hiljaa sekin on täydessä kunnossa, hyökkääjä kertoo.
Sotka joutui jättämään alkutalven harjoitusottelut väliin jalkavamman takia. Nyt 18-vuotias hyökkääjä on kuitenkin pelikunnossa. Sen sai huomata myös viime lauantaina Lootus Kohtajärve, jonka verkkoon Sotka iski yhden osuman.
- Sain viime vuonna rasitusmurtuman jalkaan, johon lepo ei auttanut. Se jouduttiin leikkaamaan ja sinne asetettiin 7cm:n ruuvi. Kun aloitin tammikuussa treenaamaan kunnolla, niin tämä ruuvi alkoi hieman vaivaamaan, joten se piti poistaa. Nyt kaikki on kuitenkin kunnossa, 18-vuotias hyökkääjä lisää.
Viikinkien riveihin siirtymiseen Sotkalla on selvä syy.
- Viikingit on hyvä ja sellainen nousukas joukkue. Hyvä porukka on kasassa, jolla on selvät tavoitteet. Tunsin Token (Korkeakunnas) jo entuudestaan ja hän puhui, että Viikingit olisi hyvä paikka minulle.
- Halusin myös pieniä muutoksen tuulia ja uskon saavani itsestä enemmän irti, kun pääsen treenaamaan äijien kanssa. Klubi04:ssa joukkue oli junnupitoinen, Sotka lisää.
Tulevalle kaudelle hyökkääjällä on kovat tavoitteet.
- Meillä on hyvät mahdollisuudet nousta Veikkausliigaan. Vähän säätöä se meidän peli vielä on, eikä ole aina niin hyvältä näyttänyt. Pikku hiljaa peli kuitenkin paranee ihan varmasti ja kun saamme vielä viimeiset pelaajahankinnat, niin hyvä kausi on tulossa.
- Oma viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia. Kyllä lähden tavoittelemaan ainakin kymmentä maalia Ykkösessä, hyökkääjä vakuuttaa.
Sotka tuli Viikingeille viime kaudella harvinaisen tutuksi, sillä hän iski Pallokentällä pelatussa ottelussa Klubi04:n tasoitusosuman 1-1 päättyneessä ottelussa. Maalia edelsi vahvasti käsivirheeltä näyttänyt haltuunotto.
- Ei se ollut käsi. Otin pallon olkapäällä haltuun. Saattoi siinä olla hieman hauistakin mukana, Sotka muistelee maalia.
Tällä hetkellä 18-vuotias hyökkääjä valmistautuu tulevan Ykkösen kauden lisäksi myös Lukion Vanhojen Tansseihin. Ainakaan vielä Sotka ei ole siirtymässä tanssilattian puolelle kokonaan.
- Olen tietysti molemmissa aika haka, mutta eiköhän jalkapallo suju vielä ainakin toistaiseksi paremmin. Mutta eihän sitä ikinä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, Sotka naurahtaa.
-------
Tilaa kausikortti ja osallistu Nokian N97-kännykän arvontaan.
Liity FC Viikinkien Facebook-ryhmään.
