FC Viikingit

Perjantaina Vantaalle PK-35:n vieraaksi

FC Viikinkien harjoitusottelut jatkuvat perjantaina, kun vastaan asettuu PK-35 Vantaa. Ottelu pelataan Myyrmäen jalkapallohallissa kello 20.00.

 

FC Viikingit on ollut parin viime vuoden aikana selvästi PK-35:n niskan päällä sarjaotteluissa. Viime kaudella itähelsinkiläisjoukkue haki Vantaalta vierasvoiton Tomi Nymanin yliaikamaalilla. Kotiottelu puolestaan päättyi Viikinkien 1-0-voittoon Eero Peltosen onnistuttua maalinteossa. Myös toissa kaudella Viikingit voitti molemmat sarjaottelut Ykkösessä.
- Kyllä PK-35 aina sellainen vastustaja, joka meidät sytyttää. Tietenkin paikallisvastustaja ja monia tuttuja aina vastassa. Itsellä on myös taustaa sieltä, niin kivoja pelejä nämä aina ovat, hyökkääjä Eero Peltonen miettii.
- Heillä on aika hyvin säilynyt joukkue kasassa viime kaudesta. Jotain junnuja sinne on myös sitten nostettu mukaan, Peltonen lisää.
 

Viikingit on pelannut talven aikana jo seitsemän harjoitusottelua. Viimeksi kaatui virolaisjoukkue Lootus Kohtlajärve maalein 2-0.
- Osasta peleistä on jäänyt ihan hyvä maku pelillisesti. Osa on taas sitten sujunut hieman heikommin. Nämä ovat kuitenkin vielä treenipelejä, joten turha tässä niitä murehtia.
 

Peltonen oli viime kaudella Viikinkien paras maalintekijä Ykkösessä yhdeksällä maalilla. Talven maalitili Peltosella aukesi edellisessä ottelussa virolaisjoukkuetta vastaan.
- Ihan tyytyväinen ei meidän hyökkäyspeliin voi olla näissä talven peleissä. Palloja pitäisi saada enemmän meille hyökkääjille.
- Onhan se aina kiva onnistua maalinteossa. En kuitenkaan mitään stressiä ole asiasta ottanut, että maaleja ei aikaisemmin tullut. Olen varma, että maaleja kyllä tulee jatkossa.
 

Lisälatausta perjantain harjoitusotteluun tuo se, että Viikingit ja PK-35 Vantaa kohtaavat kauden avausottelussa 25.4.
 


Eero Peltonen iski viime kaudella molemmissa peleissä PK-35:sta vastaan maalin.
Kuva: Juhani Järvenpää

 

-------

 

Tilaa kausikortti ja osallistu Nokian N97-kännykän arvontaan.
Liity FC Viikinkien Facebook-ryhmään.