FC Viikingit

Liikuntaelämyksiä mukavassa junioriporukassa

 

Monipuolinen liikuntaharrastus kehittää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Yhdessä tekemisen ilo, hyvä terveys ja myönteiset kokemukset lisäävät lasten ja nuorten onnellisuutta. Seuratoiminnan olosuhteita, valmennustoimintaa ja toimintatiloja kehittämällä edellytykset tasavertaisten liikuntamahdollisuuksien tarjoamiseen lapsille ja nuorille paranevat. Kummiyritystoiminnan myötä seuramme kykenee vahvistamaan toimintaresurssejaan juniorityössä ja toteuttamaan hankkeita, joilla innostamme lapsia ja nuoria terveellisiä elämäntapoja tukevien urheiluharrastusten pariin.

 

Kummiyrityksen roolissa voit auttaa juniorityötämme

 

Tavoitteenamme on vuoden 2010 aikana hankkia junioriseurallemme 100 – 500 yrityksen kummiyritysverkosto. Kummiyritys saa yhteistyön myötä näkyvyyttä kotisivuillamme, myönteistä mielikuvaa yritystoiminnalleen ja lisämyyntiä kummiyritysverkoston sekä näkyvyyden kautta. Seurastamme otetaan yhteyttä yrityksiin 2-4 kertaa vuoden aikana erilaisten kampanjoiden merkeissä. Kampanjoita ovat arvoliikelahja-, seinäkalenteri- ja joululahjamyynti. Kampanjoihin osallistumisen lähtökohtana ovat aina yrityksen omat tarpeet ja samalla halu tukea seuramme toimintaa. Kampanjatuotemyynnistä saadut varat käytetään seuratoimintamme kehittämiseen.

 

Perinteisen näkyvyyden lisäksi tarjoamme kummiyrityksille seuraavat tuotteet:


Arvoliikelahjat

• Laadukkaita tuotteita, jotka ovat pääosin kotimaisia
• Vaihtoehtoja 4 – 6 kpl
• Hintaluokissa 59 € – 89 € (alv 0 %)
• Kertaostossa ei ole ylä- tai alarajaa ja tuotteita saa tilauksesta lisää
• Tuotteeseen on mahdollisuus saada yrityksen toivoma merkkaus

 

Seinäkalenteri v. 2011
• Ilmoitustilaa yrityslogolle kalenterissa
• Ilmoituksissa hintaluokat 1.500 €, 500 € tai 250 €, sisältäen x kpl kalentereita omaan käyttöön
• Seinäkalenteria myydään sekä perhe- että yritysmyyntinä seuramme vaikutusalueella
• Kalenterin levikiksi muodostuvat useat sadat kotitaloudet ja yritykset

 

Joululahjapooli
• Laadukkaat herkku-, puusepän- ja saunatuotteet
• Yrityksesi joululahjatarpeet kartoitetaan henkilökohtaisilla asiakastapaamisilla
• Kartoituksen perusteella tehdään yrityksellesi räätälöity tarjous
• Tuotteet toimitetaan sovittuna ajankohtana haluttuun osoitteeseen

 

Ostamalla kampanjatuotteitamme tuet seuramme juniorityötä arvokkaalla tavalla.
Kampanjayhteyshenkilöt ja lisätiedot seurastamme löydät kotisivuiltamme. Kiitos tuestasi!

 

Lisätietoa:

 

Kummiyrityskampanja

 

Puheenjohtaja

Taito Vekkeli,  taito.vekkeli(a)fcviikingit.fi, 050 332 4196

 

Varainhankintapäällikkö

Mauri Karvonen,  mauri.karvonen(a)axelrose.fi, 045 7750 8275

 

Projektipäällikkö
Sebastian Johansson, 040 7555 949

 

Projektityöntekijä
Marina Suikkanen, 044 9396 728
Ellen Kivikari, 050 4051 838

 

Tuotteiden laskutuksesta ja postituksesta vastaa Axel & Rose Oy

 

LiiteKoko
FCV_kampanjatuotteet_2010.pdf1.81 Mt
FCV_kummiyritystoiminta.pdf43.58 Kt