FC Viikingit

Tappio PK Keski-Uusimaalle

FC Viikingit kärsi torstaina Tuusulassa pelatussa ottelussa 2-1-tappion PK Keski-Uusimaalle. Itähelsinkiläisten ainoan osuman pelissä iski Denis Abdulahi.

 

Ottelun alku kulki lievässä kotijoukkue PK Keski-Uusimaan hallinnassa, mutta pikku hiljaa Viikingit pääsi pelissä niskan päälle. Pelin avausmaali syntyi 20.minuutin kohdalla Viikinkien kulmapotkusta – Jani Koivisto keskitti pallon hyvin lyhyenä annetun kulman jälkeen maalin eteen, josta Denis Abdulahi puski sen verkon perukoille. Viikingit loi avausjaksolla myös muita hyviä maalipaikkoja, mutta tulosta ei maalien muodossa enää syntynyt.

 

Kotijoukkue PKKU nousi jakson lopussa vielä tasoihin, kun laukaus 16-alueen sisältä painui ohi Viikinkien maalissa pelanneen Heikki Kärkkäisen.

 

Lisäosumia ottelun ensimmäisellä 45-minuuttisella ei enää nähty ja näin tauolle siirryttiin tasalukemissa 1-1.

 

Tauolla Viikinkien päävalmentaja Toni Korkeakunnas vaihtoi kentällä kokonaan uuden miehityksen. Ainoastaan maalivahti Kärkkäinen jatkoi kentällä ensimmäinen jakson kokoonpanosta.

 

Toisella jaksolla Viikingit hallitsi peliä hyvin ja loi hyviä maalipaikkoja. Maalinteko oli kuitenkin tuskaista, eivätkä hyvätkään paikat tuottaneet enää lisäosumia.

 

Kun Viikingit ei omia paikkojaan käyttänyt, niin kymmenen minuuttia ennen loppua kotijoukkue PKKU pääsi iskemään pelin voittomaalin vastahyökkäyksestä. Näin Viikingit kärsi 2-1-tappion PK Keski-Uusimaalle.

 

Viikinkien pelit jatkuvat jo tulevan lauantaina, kun se kohtaa Tampereella pelattavassa ottelussa TPV:n.

 

Kokoonpano 1.jaksolla
Heikki Kärkkäinen; Osmo Kleemola, Jukka Hirvonen, Tomi Nyman, Hassan Sesay; Tommi Vesala, Heikki Pulkkinen, Denis Abdulahi, Eero Peltonen; Kalle Sotka, Jani Koivisto

 

2.jaksolla
Heikki Kärkkäinen, Mikko Lehtinen, Severi Huikko, Teemu Honkaniemi, Teemu Kankkonen; Markus Maunu, Nicholas Chrysanthou, Jussi Peteri, Kim Kuusisto; Kalle Vasse, Albert Kuqi