FC Viikingit miniakatemia aloitti Tallinnan FP Spring Cup 2022 alkulohkon A avausottelun kohtaamalla Helsinkiläinen HJK Töölön. Joukkueen bussimatka hotellilta kentälle alkoi hieman sekavissa tunnelmissa kun kahdelta pelaajalta oli nappikset unohtuneet pelikassista. Onneksi molemmille saatiin järjesteltyä kengät kuntoon ennen ottelun alkua eikä tarvinnut lenkkareilla lähteä liukastelemaan.
Viikingit ei ottelun alussa ollut täysin hereillä ja peli näytti jokseenkin sekavalta sumputtamiselta. Oliko hotellin aamupalalla kenties otettu muutama muffinssi liikaa (?) ja jalka ei liikkunut niin kuin olisi pitänyt. Kentällä oli myös melkoinen myräkkä ja Viikingit joutui pelaamaan koko ottelun karmeaan vastatuuleen, josta HJK sai selvän edun.
HJK sai pallon vapaapotkusta maalin ylärimaan ottelun 2. minuutin kohdalla. 10 minuuttia myöhemmin Leevi Asikainen antoi Viikinkien vapaapotkun hyvin muurin yli mutta veto suuntantui liian keskelle ja HJK:n maalivahti sai torjuttua.
Viikingit rakenteli ottelussa muutaman hyvän maalipaikan hienon syöttökuvion päätteeksi. HJK:lla oli myös muutama hyvä maalintekoyritys. Maaleja ei ottelussa kuitenkaan kumpaakaan päähän syntynyt ja taululle lopputulos 0 - 0. Vaikka Viikkarit lähti ottelusta tietenkin voittoa hakemaan, ottelun jälkeen tasapeliin voi loppujen lopuksi olla jopa tyytyväinen. Seuraaviin otteluihin on parannettava huomattavasti tekemistä.
Ottelun voi fiilistellä vielä jälkikäteen alla olevasta linkistä: