12
MAA
09.00
P11 Akatemia, Pojat D12 (2011) Elite

PK-35 - Viikingit P11 Miniakatemia   0 - 1

Vantaa, Kalmuurin halli

PK 35 - FC Viikingit miniakatemia, otteluraportti (Winterliiga, pronssiottelu)

FC Viikingit miniakatemia ja PK-35 kohtasivat aikaisin sunnuntaiaamuna Winterliigan 2022-2023 pronssiottelussa Vantaalla Peakfin Areenalla.

Kun välieriä ei tänä vuonna päätetty alkuperäisen suunnitelman vastaisesti pelata, niin omissa alkulohkoissaan toiseksi sijoittuneet joukkueet Viikingit ja PK-35 pelasivat suoraan pronssiottelun. Viikinkien avauskokoonpanosta oli muutama pelaaja poissa viikolla sattuneiden loukkaantumisten sekä lepuutuksien takia, mutta upeasti koko tämä joukko oli tullut kentän laidalle kannustamaan aikaisesta sunnuntaiaamusta huolimatta.

Ottelu itsessään oli melko tasainen. Viikingit loi kourallisen kohtuullisia maalipaikkoja mutta PK-35:n maalivahti hoiti liian pehmeiksi jääneet laukaukset varsin helposti. PK-35 onnistui myös luomaan muutaman maalintekopaikan mutta laukaukset menivät ohi maalin eikä tänään Viikinkien maalissa pelannut Anssi Haikala joutunut vaikeuksiin.

Viikinkien kova prässi tuotti tulosta noin 10 minuutin kohdalla. Mira Säikkö antaa painetta PK-35:n maalivahdille ja puolustukselle ja onnistuu katkaisemaan syötön aivan PK-35:n maalin edustalla. Pallo kimpoilee tästä maaliin ja Viikingit siirtyy näin 1 - 0 johtoon.

Kun ottelussa ei enempää maaleja enää nähty, otti Viikingit Winterliigan 2022-2023 kolmossijan taskuunsa.

Joukkue siirtyy tästä valmistautumaan ensi viikolla alkavaan Eteläliiga P12 Ykkösen avausotteluun FC Kuusysiä vastaan.

Tilastot
PK-35

0 - 1

(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Mustalahdentie 10 

00960 Helsinki

2. krs (summeri) 


P. 0400 317 230

fcviikingit@fcviikingit.com

www.fcviikingit.fi