Viikingit-aktiivi Pekka Rehunen on poistunut keskuudestamme.

17.2.2021

Pitkä-aikainen FC Viikingit aktiivi Pekka Rehunen poistui keskuudestamme 7.1.2021 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

Alla Viikinkien ja Pekan lähipiirin kokoama muistoteksti kunnioittamaan Pekkaa ja hänen muistoaan.


Pekka syntyi Mäntsälässä 1956 ja muutti Helsinkiin 1970-luvun lopussa. 1981 hän liittyi Viikkareiden silloin 4. divisioonassa pelanneeseen edustusjoukkueeseen jossa hän pelasi aina vuoteen 1989 asti.

Pekka jatkoi toimintaa myös edustusjoukkueessa toimien joukkueenjohtajana ja huoltajana useiden vuosien ajan.

Pekan ääni tuli tunnetuksi kaikille FC Viikinkien peleissä käyneille 2000-luvun alkupuolelta lähtien jolloin hän aloitti ottelutapahtumien kuuluttajana. Hän toimi kuuluttajana FC Viikinkien ainoalla liigakaudella vuonna 2007 sekä kaikilla Ykkösen kausilla. Pekka lopetti kuuluttamisen kauden 2015 jälkeen. Parhaiten hänet varmasti muistetaan Pekan huumoriin sopivasta ja persoonallisesta puoliaikamusiikista eli saksalaisista juomalauluista. Useamman kerran katsomossa sai kuulla ihmettelyä ja nähdä ihmisten pudistelevan hymyillen päätään juomarallien lähtiessä soimaan!

Oman peliuransa ohella Pekka toimi valmentajana 1984 syntyneiden poikien joukkueessa, jossa hänen oma poikansa pelasi, lähes 10 vuotta. Tässä joukkueessa otti ensiaskeleita futiksen parissa myös ehkä FC Viikingeistä pisimmälle ponnistanut pelaaja, Markus Halsti.

Pekka oli erittäin sitoutunut Viikkareiden toimintaan käyttäen vapaa-aikansa seuran hyväksi. Hän mm. hankki seuralle lukuisia sponsoreita kontaktiensa avulla sekä teki otteluohjelmat omassa painotalossaan. Mikään ottelu ei ollut myöskään liian vähäpätöinen, jotta Pekka ei olisi ajanut otteluun kesken mökkireissun Mikkelistä.

Tunnustuksena sitoutumisestaan Palloliitto palkitsi Pekan vuonna 2015 pitkäaikaisesta seuratyöstä. Pekka oli todella pidetty ja tärkeä henkilö seurassa hankkien todella laajan ystäväpiirin seuran sisältä ja sen ympäriltä.

Pekkaa jäivät kaipaamaan vaimo Anna, lapset Sanni, Essi, Anssi ja Pihla sekä lapsenlapset. Pekka siunattiin haudan lepoon 30.1.2021 Tuusulan kirkossa lähipiirin saattaessa.

Rakkaudesta seuraan, rakkaudesta lajiin.


Viikingit esittävät osanottonsa Pekan läheisille näinä vaikeina aikoina. Kiitos Pekka kaikesta mitä olet tehnyt Idän Punaisten vuoksi niin lasten- kuin myös seuran edustusjoukkueen osalta.

Pekkaa muistaen,

FC Viikinkien seurayhteisö