Mestaruus Comets Cup -turnauksesta!
Julkaistu: 22.08.2023 21.08

Mestaruus Comets Cup -turnauksesta!

P11-joukkueen punainen ryhmä osallistui viime viikonloppuna Jyväskylässä paikallisen seuran Komeettojen järjestämään Comets Cup -turnaukseen. Turnaus oli mukavaa vaihtelua pääkaupunkiseudun turnauksille, koska kaikki turnauksessa kohtaamamme joukkueet olivat meille uusia tuttavuuksia Keski-Suomesta ja Itä-Suomesta. Viikonloppu oli pitkä, pelit olivat lauantaina ja sunnuntaina, mutta joukkue matkusti paikalle jo perjantaina iltapäivällä. Joukkue yöpyi kaksi yötä Jyväskylässä hotellissa. Paluu kotiin siirtyi vielä myöhemmäksi, koska joukkue eteni finaaliin asti, joka pelattiin vasta sunnuntai-iltana. Turnauksesta lähdettiin kotiin kuitenkin pokaalin kanssa, joten myöhäinen paluu ja turnausväsymys ei haitannut yhtään ketään joukkueen jäsentä.

Alkulohkon ensimmäisessä ottelussa Viikingit kaatoi Palokan Riennon kakkosjoukkueen selvästi 7-0. Toisessa ottelussa vastaan tuli etukäteen lohkon kovimmaksi vastustajaksi ennakoitu Jippo Joensuusta. Viikingit johtivat ottelua jo 3-0, mutta Jippo onnistui nousemaan lopulta 3-3 -tasapeliin. Lauantain viimeisessä ottelussa Muuramen Yritys kaatui maalein 6-1. Asetelmat näyttivät mukavilta, mutta koska myös Jipon odotettiin olevan omissa peleissään vastustajiaan vahvempi, tilanne oli jännittävä. Sunnuntaina hotellilta kentälle lähtiessä joukkue sai kuulla Jipon voittaneen ensimmäisen pelinsä 1-0. Jippo sai pisteet, mutta onneksi maaliero oli Viikingeille edelleen suotuisa. Alkulohkon viimeisessä ottelussa Viikingit voitti raastavan taistelupelin jälkeen FC Vaajakosken 4-1. Maaliero parani, mutta koska Jipolla oli vielä yksi peli jäljellä, joukkue ei voinut vielä huokaista. Lohkon ykköspaikasta tuli maalierokamppailu Viikinkien ja Jipon välillä, ja Jipon piti takoa reilusti maaleja viimeisessä ottelussa. Ykköseksi päästäkseen Jipon piti voittaa 12 maalilla. Jipon 10 maalin voitolla Viikingit olisi ollut vielä ykkönen, 11 maalin voitolla maaliero olisi ollut joukkueiden välillä tasan. Lopulta joukkueen korviin tuli helpottava tieto. Jippo oli voittanut isomaalisesti 9-1, mutta tämä tulos riitti vielä Viikingeille lohkon ykköspaikkaan.

Välierässä Viikinkejä vastaan asettui turnauksen isäntäjoukkue, Jyväskylän Komeetat. Komeetat menivät 1-0 -johtoon, mutta Viikingit onnistui nousemaan tappioasemasta 2-1 -johtoon. Tämän jälkeen Komeetat sai rangaistuspotkun rikkeestä, joka tapahtui rangaistusalueen ulkopuolella, ja tuli rankkarilla 2-2 -tasatilanteeseen. Viikingit jatkoi painostusta, ja aivan ottelun viime hetkillä joukkue onnistui tekemään 3-2 -maalin, joka jäi voittomaaliksi. Loppuottelussa vastaan tuli Palokan Riennon ykkösjoukkue. Loppuottelusta tulikin toinen peräkkäinen jännistysnäytelmä. PaRi meni ottelun alussa 1-0 -johtoon. Hieman myöhemmin Viikingit sai tilaisuuden tasoittaa ottelu rangaistuspotkusta, yritys epäonnistui. Toinen puoliaika oli kuitenkin Viikinkien hallintaa, ja joukkue onnistui taistelemaan itselleen 2-1 -voiton. Todella tiukkojen ottelujen kääntäminen välierässä ja finaalissa voitoiksi oli osoitus joukkuehengen vahvuudesta ja tiiviistä yhteishengestä. Pelaajat tsemppasivat toisiaan äänekkäästi koko ajan, ja mestaruuden juhliminen yhdessä osoitti, että turnauksen voitto oli nimenomaan koko joukkueen yhteinen saavutus, eli yksilöiden juhla. Myöhään sunnuntaina kotiin palasi 12 väsynyttä mutta onnellista pelaajaa, sekä 4 taustoihin kuulunutta aikuista, myös he väsyneinä mutta iloisina.

Mustalahdentie 10 

00960 Helsinki

2. krs (summeri) 


P. 0400 317 230

fcviikingit@fcviikingit.com

www.fcviikingit.fi