Kaikki peliryhmät avanneet voittotilinsä
Julkaistu: 24.05.2023 13.30

Kaikki peliryhmät avanneet voittotilinsä

Kaikki joukkueen kolme peliryhmää ovat avanneet voittotilinsä Palloliiton piirisarjassa. FC Viikinkien P2011-joukkueesta osallistuu piirisarjaan kolme eri peliryhmää kolmella eri sarjatasolla. Sininen peliryhmä pelaa vitosessa, Punainen 2 kolmosessa ja Punainen 1 kakkosessa.

Edellilsellä kierroksella kaikki peliryhmät hakivat voitot omista otteluistaan. Sininen ryhmä voitti Kivikossa pelatun kotiottelunsa LPS:ää vastaan 5-3. Punainen 2 otti jo kolmannen voittonsa putkeen kaatamalla Kartanon kentällä FC Meltsin maalein 6-2. Punainen 1 palasi Espoossa kärsityn vierastappion jälkeen voittojen tielle kotikentällä voittamalla LPS:n 3-1.

P2011-ikäryhmällä on tällä kaudella ensimmäistä kertaa sarjoissa voimassa nousut ja putoamiset. Kaikkien ryhmien kevätkauden sarjat ovat noin puolivälissä, joten kaikki on sijoitusten suhteen vielä auki. Ensisijaisena tavoitteena on, että kaikki ryhmät säilyvät omissa sarjoissaan.

Siniset voittivat LPS:n Kivikossa.

Punainen 2 voitti kotikentällään FC Meltsin.

Sininen tapaan Punainen 1 voitti LPS:n omassa sarjassaan.



Mustalahdentie 10 

00960 Helsinki

2. krs (summeri) 


P. 0400 317 230

fcviikingit@fcviikingit.com

www.fcviikingit.fi