25
MAA
13.30
P11 Akatemia, P12 Ykkönen

Viikingit - LAUTP  1 - 0

Tammela, Eerikkilä

FC Viikingit miniakatemia - LAUTP otteluraportti (P12 Ykkönen)


FC Viikingit miniakatemia kohtasi Palloliiton P12 Ykkösessä lappeenrantalaisen Lauritsalan Työväen Palloilijat (LAUTP). Ottelu pelattiin Eerikkilässä. Viikingit oli saanut kentän laidalle hurjan kannattajajoukon nuorempia ja vanhempia muita Viikinkien joukkueita, jotka leireilivät samaan aikaan Eerikkilässä.

Ottelun ensimmäinen hyvä maalintekotilanne syntyy kuuden peliminuutin kohdalla kun Viikinkien Stefano Corsi pääsee laukomaan napakasti, mutta hieman liian pienestä kulmasta ja veto menee maalin sivuverkkoon.

22. minuutin kohdalla Viikingit saa loistopaikan kun Mira Säikkö laukoo keskeltä rangaistusalueen ulkopuolelta maalia kohden. LAUTP:n maalivahti torjuu sylkien pallon maalin eteen mutta Leevi Asikaisen jatkotuikkaus ei mene sisään.

LAUTP sai ensimmäisellä puoliajalla kulmapotkuista luotua Viikinkien maalille painetta, mutta ei onnistunut maalinteossa. Puoliajalle lähdetti tasatilanteessa 0 - 0.

Toisella puoliskolla Viikingit laittoi kakkosvaihteen silmään. Joukkue nosti pelin tempoa samalla kun kentän laidan kannustusjoukkojen huudot sen kuin yltyivät.

38. minuutin kohdalla Stefano laukoo hyvästä paikasta vapaapotkusta napakan matalan laukauksen, jonka LAUTP:n maalivahti saa torjuttua jalallaan. Heti seuraavasta tilanteesta Leevi keskittää ja Eetu Lundqvist puskee maalivahtia päin. Maali oli todella lähellä.

Viikingit painaa lisää päälle ja seuraavasta tilanteesta Leevi pääse nostamaan pallon maalivahdin yli, mutta pallo hiuksenhienosti maalin yli.

Tämän jälkeen Stefano murtautuu rangaistusalueelle ja LAUTP:n pelaaja repii hänet nurin. Edes Viikinkien kannattajajoukkojen raivokkaat vihellykset eivät saa tuomaria puhaltamaan pilkkua.

Kun vartti toista puoliaikaa on pelattu, pelaa Viikingit hienon kuvion. Faraz Jafarian avaa alhaalta pitkällä pystysyötöllä Timur Arguzoville, joka antaa viereen Leeville. Leevi näkee kentän toisella puolella Miran vapaana ja laittaa syötön jalkaan. Mira ottaa pari askelta pallon kanssa ja upea vasemman jalan laukaus maalin takayläkulmaan vie Viikingit 1 - 0 johtoon.

LAUTP sai ottelun lopussa luotua painetta Viikinkien maalille, mutta Viikinkien maalivahti Felix Blomqvist pelasi tänään virheettömän pelin ja piti maalin puhtaana.

Viikingit voitti ottelun näin 1 - 0 ja jatkaa Ykkösen kärkikahinoissa.

Ottelu lopussa nähtiin vielä "pitch invasion" Viikinkien kannustusjoukkojen toimesta, kun satapäinen ryhmä ryntäsi onnittelemaan Viikinkien voitokasta joukkuetta. Iso kiitos tälle äänekkäälle kannattajajoukolle, joka toimi joukkueen yhdeksäntenä pelaajana tänään.

Joukkue jatkoi ottelun jälkeen lounaalle ja leireilee Eerikkilässä koko viikonlopun.



Tilastot

1 - 0

LAUTP
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Mustalahdentie 10 

00960 Helsinki

2. krs (summeri) 


P. 0400 317 230

fcviikingit@fcviikingit.com

www.fcviikingit.fi