FC Viikingit järjestää äitienpäiväviikonloppuna jo perinteeksi muodostuneen Kevätfestivaali-tapahtuman. Aikaisempien vuosien onnistuneiden turnausjärjestelyjen ansiosta turnauksen suosio on vain vuosi vuodelta kasvanut. Tänä vuonna mukaan onkin ilmoittautunut ennätysmäärä (230) joukkueita.
Lähes kaikki Uudenmaan alueen junioriseurat ovat edustettuina tapahtumassa, mutta joukkueita saapuu paikalle myös kauempaa, kuten Lappeenrannasta, Kotkasta ja Tampereelta. Kaiken kaikkiaan osallistuvia pelaajia tulee olemaan reilusti yli 2 000 ja kun mukaan lasketaan valmentajat, huoltojoukot ym., liikkuu turnauspaikoilla viikonlopun aikana arviolta noin 4 000 henkilöä.
Turnausta pelataan kahtena päivänä eli lauantaina 11.5. ja sunnuntaina 12.5. aamuvarhaisesta iltaan asti. Vanhimmat tänä vuonna turnaukseen osallistuvat juniorit ovat syntyneet vuonna 2014. Nuorimmat tulevat messit ja ronaldot ovat hädin tuskin kuusi vuotta täyttäneitä. Pelipaikat ovat Kartanon kenttä, jossa pelejä pelataan yhdeksällä pienellä kentällä sekä Heteniityn kenttä, joka on jaettu neljään pieneen kenttään.
Uutuutena turnauksessa käytetään pienimpien peleissä Palloliiton juuri äskettäin käyttöön ottamia sääntöjä. Katsoja saattaa hieraista silmiään, kun pallon mentyä sivurajasta tai päätyrajasta yli, peliä ei jatketakaan perinteiseen tapaan sivurajaheitolla tai kulmapotkulla, vaan kuljettamalla. Uudistuksen tarkoituksena on vähentää päällä tapahtuvaa pelaamista ja näin suojella nuorimpia junioreita päävammoilta.
Turnauksen pääyhteistyökumppanina toimii tänä vuonna leipomoherkuistaan tunnettu Vaasan Oy.
”Tärkeä arvo yrityksellemme on kiinnostus lasten ja nuorten terveellisten elämäntapojen edistämiseen. Jalkapallo ja liikunta ylipäätään edistävät hyvinvointia ja siksi haluamme olla mukana tukemassa Viikinkejä tämän turnauksen järjestämisessä”, kommentoi Vaasan Oy:n Senior Brand Manager Katja Willberg.
Koko turnauksen ajan molemmilla kentillä palvelee Viikinkien juniorijoukkueen ylläpitämä buffet. Kaikki päiväkävelylläkin ohikulkevat vuosaarelaiset ovat tervetulleita hörppäämään kahvit tai nauttimaan välipalaksi vaikka buffetista saatavilla olevia Vaasan Oy:n tuotteita. Samalla voi seurata junioripelaajien tarjoamia kikkoja kentillä.
”Turnausjärjestelyt on seurassamme käynnistetty jo noin puoli vuotta sitten ja työtunteja on käytetty runsaasti onnistuneen turnauksen aikaansaamiseksi. Jokainen työtunti tuntuu kuitenkin arvokkaalta, kun näkee pelaajien innostuksen kentällä ja punaiset posket pelin jälkeen”, toteaa Viikinkien toiminnanjohtaja Jorma Kuparinen.
Kenttien osoitteet:
Kartanon kenttä: Pallokuja 4, Helsinki
Heteniityn kenttä: Heteniityntie 2, Helsinki
04.10.2024 14.45 | TETtiläinen viikon ajan Viikinkien toimistolla |
03.10.2024 10.29 | Mira Säikölle hyvää palautetta U15-maajoukkueturnauksesta |
26.09.2024 08.41 | FC Viikingit nimennyt vastuuvalmentajat kaudelle 2024-2025 |
24.09.2024 09.34 | Harzal Karim päätoimiseksi valmentajaksi Viikinkeihin |
23.09.2024 11.52 | TRY OUT HARJOITUKSET 2011- 2013 SYNTYNEIDEN AKATEMIA JOUKKUEISIIN |
20.09.2024 16.09 | Maksuton futiskerho yhteistyössä Vuosaaren seurakunnan kanssa. |