
Viikinkien perinteinen Syysfestivaalitapahtuma keräsi 30.-31.8. Kartanon kentille jälleen valtavan joukon juniorijalkapalloilijoita. Mukana oli 140 joukkuetta ja arviolta noin 1200 - 1300 6-10 vuotiasta pelaajaa.
Joukkueet ratkoivat paremmuuttaan 20 eri sarjassa. Yksi tasokkaimmista sarjoista oli vuonna 2015 syntyneiden poikien Eliitti-sarja, johon osallistui useita tämän ikäluokan kärkijoukkueita Suomessa. Kultamitalit tästä sarjasta kaulaansa sai Käpylä Unitedin pojat. Viikinkien P15-joukkue sijoittui hienosti neljänneksi.
Järjestävä seura oli mukana 25 joukkueella. Erityismaininnan ansaitsee 2014-2015 syntyneiden tyttöjen sarjassa pelannut joukkue, joka voitti tämän ikäluokan Haaste-sarjan puhtaalla pelillä.
Turnauksen onnistumisen kannalta tärkeässä roolissa ovat pelinohjaajat. Tälläkin kertaa Viikinkien omat juniorit hoitivat näitä tehtäviä ja selvisivät urakasta tyylikkäästi.
Kiitos kaikille joukkueille taustahenkilöineen sekä turnauksen järjestelyihin osallistuneille!
Tavataan taas Viikinkien Kevätfestivaaleilla toukokuussa 2026!
| 31.10.2025 16.08 | Kauden päättäjäiset vietettiin Vuosaaren lukiolla |
| 28.10.2025 12.56 | Markus Ihalaisen työsuhde valmennuspäällikkönä päättymässä |
| 27.10.2025 10.20 | B-poikien ja B-tyttöjen avoimet harjoitukset 3.-6.11. |
| 24.10.2025 23.50 | Vuonna 2011 syntyneiden Akatemia-joukkueen Try Out-harjoitukset 27.-31.10. |
| 16.10.2025 17.34 | Try out -harjoitusten aikataulut 2012 ja 2013 syntyneiden Akatemia-joukkueisiin pyrkiville julkaistu |
| 14.10.2025 14.56 | Tervetuloa kauden 2024-2025 päättäjäisiin! |